Uutiset

  

  • Riihimäen Kaukolämpö Oy, Hyvinkään Lämpövoima Oy, Fortum Waste Solutions Oy ja H.G. Paloheimo Oy tutkivat yhteishankkeessa hukkalämpöjen kausivarastoinnin mahdollisuuksia alueella.

    Kausivarastointi tehostaisi entisestään Fortumin Riihimäen laitoksilla tuotetun lämmön käyttöä, vähentäisi merkittävästi fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja mahdollistaa esimerkiksi kiinteistöjen tai muiden hukkalämpölähteiden hyödyntämisen kaukolämpöverkossa. Kausivarastoinnilla korvattaisiin talvikaudella myös maakaasun käyttöä, jolloin hiilineutraalin lämmön osuus Hyvinkäällä ja Riihimäellä kasvaisi lähelle sataa prosenttia. 

    Tutkimuksen toteuttajaksi on valittu Geologian tutkimuskeskus GTK. Tutkimuksen painopiste
    on perinteistä maalämpöä syvemmälle ulottuvissa ratkaisuissa ja lämmön maanalaisessa
    varastoinnissa. Tutkimuksen yhteydessä selvitetään mm. kausivarastoinnin potentiaali
    alueella, kausivarastoinnille sopivat sijaintipaikat, alustava mitoitus ja tekninen määrittely
    sekä arvioidaan investointi- ja käyttökustannukset varaston elinkaaren aikana. Selvitys
    käynnistyy kesäkuussa ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2021 loppuun mennessä.

      Takaisin

Kaukolämpö on tulevaisuuden lämmitysmuoto

Suomessa lähes 3 miljoonaa taloutta lämpenee kaukolämmöllä. Uusiutuvat polttoaineet ja hukkalämpö lisääntyvät lämmön lähteenä ja mahdollistavat entistä edullisemman kaukolämmön tuottamisen.

Tilastokeskuksen mukaan kaukolämpö on Suomen yleisin rakennusten lämmitysmuoto. Myös uudisrakentamisessa lämmitystapa on halutuin. Kaukolämpö on tulevaisuudessa merkittävä tekijä ilmaston muutosta vastaan. Riihimäen kaukolämpö tuottaa lämpöä verkostoon 100% ekologisesti hyödyntämällä jätehuollosta saatavaa hukkalämpöä.